Patrik toimistoympäristössä

Patrik Lindblad työskentelee maaseutusihteerinä Maaseutuhallinnossa. 

 

Työyhteisö, työtehtävät ja mahdollisuus liikuntaan työajalla tekevät K5:stä houkuttelevan työnantajan. Näin kertoo Ylimarkussa maaseutusihteerinä työskentelevä Patrik Lindblad.

Patrik Lindblad on marraskuusta 2018 lähtien työskennellyt maaseutusihteerinä Ylimarkun Maaseutukansliassa. Siellä työskentelee hänen lisäkseen kaksi muuta henkilöä. K5:llä on maaseutukanslia myös Kristiinankaupungissa, Maalahdessa ja Korsnäsissä. Kaiken kaikkiaan yksikössä on 7 työntekijää. Lindblad valittiin K5:n tietosuojavastaavaksi helmikuussa 2019.

Lindbladin toimialue kattaa sekä eläintilat että Närpiön seudun kasviviljelyn. Päivittäisiin työtehtäviin kuuluu erilaisten maataloustukien käsittely. Se tarkoittaa käytännössä tukilomakkeiden vastaanottamista, niiden rekisteröimistä ja tarkistamista, tietojen syöttämistä järjestelmään ja sen jälkeen tukipäätösten lähettämistä maanviljelijöille. Lisäksi hän järjestää tukihakemuksiin liittyvää neuvontaa maanviljelijöille.

– Käsittelemme kaiken kaikkiaan noin 20–30 eri tukea. Tiedämme paljon myös investointituista, joten voimme auttaa myös niiden hakemisessa, Patrik Lindblad kertoo.

Työpäivä alkaa tavallisesti klo 7–8 aamulla. K5:llä on joustava työaika, mikä tarkoittaa, että työpäivän voi aloittaa klo 7–9 aamulla ja päättää klo 15–17 iltapäivällä.

– Sanoisin, että noin 95 % työstä on toimistotyötä ja loput kenttätyötä. Erityisesti kesäaikaan olemme paljon ulkona kentällä, jolloin teemme esimerkiksi hukkakauratarkastuksia, hän kertoo.

Lindbladin ura alkoi sijaisuudella. Se antoi mahdollisuuden kokeilla työtä. Jo silloin hän huomasi K5:n olevan hyvä työpaikka. Kun hänen nykyinen työpaikkansa julistettiin haettavaksi, hän haki paikkaa – ja sai sen! Koska Lindblad on koulutukseltaan agrologi, tukiasiat olivat hänelle entuudestaan tuttuja.

– Mielestäni tämä on viihtyisä ja monipuolinen työ, johon sisältyy monia etuja. Saan tavata monia maanviljelijöitä ja muita alalla toimivia ihmisiä.

Yksi Lindbladin mainitsemista eduista on mahdollisuus liikuntaan työajalla.

– Liikunta auttaa jaksamaan arjessa. Meillä on myös hyvä työyhteisö. Huolimatta siitä, että osa meistä työskentelee fyysisesti eri paikassa, meillä on erittäin hyvä yhteys eri maaseutukanslioiden välillä.

Henkilöstöllä on myös mahdollisuus osallistua erilaisille kursseille ja koulutustilaisuuksiin.

– Monet koulutukset toteutetaan digitaalisesti Skypen kautta, mutta tilaisuuksia järjestetään myös Vaasassa tai muilla paikkakunnilla. 

K5 järjestää myös omia tiedotustilaisuuksia yhdessä kuntien ja muiden maatalousorganisaatioiden kanssa. Niiden teemoina ovat esimerkiksi tuet ja tukien valvonta.